Kestävä kehitys

Henkilöstö

Talvivaara on asettanut henkilöstön oikeudenmukaiselle kohtelulle ja työturvallisuudelle korkeat tavoitteet, joiden toteutumista valvotaan jatkuvasti. Sekä työehtojen noudattamisessa että työturvallisuudessa yhtiö pyrkii ylittämään Suomen lainsäädännön asettamat vähimmäisvaatimukset. Kansainvälisesti vertailtuina Talvivaaran työolot ovat kaivosalan huippuluokkaa. Ammattitaitoinen, osaava ja motivoitunut työvoima turvaa Talvivaaran kasvun ja menestyksen. Yhtiön tehtävä on varmistaa osaavan ja motivoituneen henkilöstön palkkaaminen.

Henkilöstön ja johdon tunnuslukuja 

Mahdollisimman ammattitaitoisen henkilökunnan rekrytoimisen lisäksi henkilöstön palkkauksessa pyritään tasavertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Talvivaara pyrkii mahdollisuuksien mukaan tasoittamaan yhtiön ikä- ja sukupuolijakaumaa. Tuotannon tehtävissä sukupuolijakauman tasapainottamista rajoittaa hakijoiden vähäinen määrä, jonka nostamiseksi Talvivaarassa tehdään aktiivisesti töitä. Useita naisia on kuitenkin saatu palkattua muun muassa malmin kuljetukseen käytettävien suurten kiviautojen kuljettajiksi.

 

Henkilöstön Kehitys

 

 

Hallitus