Kestävä kehitys

Yhteiskuntavastuu

Talvivaaran vastuullinen liiketoiminta pitää sisällään yhteiskuntavastuun kolme ulottuvuutta: talouden, ympäristön ja sosiaaliset näkökohdat. Vastuullisen liiketoiminnan avulla Talvivaara pyrkii vastaamaan kestävän kehityksen haasteisiin ja turvaamaan yhtiön tulevaisuuden toimintaedellytykset.

Talvivaara kantaa taloudellista vastuutaan huolehtimalla kannattavuudestaan ja kehittämällä kilpailukykyään. Yhtiön ympäristötoiminnan ensisijaisena tavoitteena on luonnonvarojen kestävä ja säästeliäs käyttö sekä kaivostoiminnan ympäristöhaittojen minimointi. Talvivaara on sitoutunut vahvasti myös työntekijöidensä hyvinvoinnin ja ammattitaidon edistämiseen. Lisäksi yhtiö kantaa sosiaalista vastuutaan tiedottamalla toiminnastaan mahdollisimman avoimesti ja kehittämällä aktiivisesti sidosryhmäyhteistyötään.

Tavoitteena edelläkävijyys

Talvivaara haluaa olla kaikessa toiminnassaan kaivosteollisuuden tiennäyttäjä. Toiminnan vastuullisuutta ja raportointia pyritään jatkuvasti parantamaan, jotta Talvivaara voi vastata lainsäädännön ja sidosryhmien kasvaviin odotuksiin. Tavoitteena on huolehtia vastuun eri osa-alueista reilusti minimitasoa paremmin. Nuorena yhtiönä Talvivaaralla on ollut mahdollisuus kehittää alusta lähtien parhaita vastuullisia toimintatapoja ja ottaa käyttöönsä ympäristöä säästävä teknologiaa. Perinteisiin tuotantomenetelmiin nähden ympäristötehokkaampi metallien talteenottomenetelmä, paras uusi tekniikka, kehittynyt toimintaympäristö ja korkea ammattitaito tarjoavat Talvivaaralle erinomaiset lähtökohdat kehittyä vastuullisen kaivostoiminnan edelläkävijäksi.

 

Talvivaara kestavan kehityksen politiikka

Tavoitteet ja saavutukset (suurenna klikkaamalla kuvaa)

 2011 Saavutus kuvaaja

 KeKe Kehitys tavoitteet 2012-2015
Kestävän kehityksen avainluvut 2011 (suurenna klikkaamalla kuvaa)

Keke Avainluvut 2011