Toiminta

Talvivaaran kaivoksen ympäristötarkkailu 2010

Talvivaaran kaivoksen päästöjä ja ympäristövaikutuksia tarkkailaan viranomaisten hyväksymän tarkkailuohjelman mukaisesti. Tarkkailun laajuus vaihtelee siten, että joka kolmas vuosi  on niin sanottu laajemman tarkkailun vuosi. Laajempi tarkkailu koski vuotta 2010.

Vuoden 2010 raportti sisältää Talvivaaran kaivoksen taustatietojen ja rakentamisvaiheen aikaisen tarkkailun lisäksi päästö- sekä ympäristövaikutusten tarkkailun. Päästötarkkailu käsittää prosessin ylijäämävesien, saniteettijätevesien sekä ilmapäästöjen tarkkailun. Ympäristövaikutusten tarkkailu puolestaan käsittää vesistöjen ja biologisen tarkkailun lisäksi muun muassa pölylaskeuman, melun ja tärinän seurannan tulokset. Raportin viimeinen osassa tarkastellaan jätejakeiden kaatopaikkakelpoistuutta.

 

 

Linkki toiselle sivulle Talvivaaran vuoden 2010 ympäristötarkkailuraportti