Toiminta

Ympäristö ja työturvallisuus

Talvivaara noudattaa vastuullisuuteen, läpinäkyvyyteen sekä jatkuvaan kehitykseen ja arviointiin perustuvaa ympäristöhallintalinjaansa. Viimeisen kahden vuoden aikana kesken olevista mittavista rakennustöistä ja tuotannon käynnistämisestä huolimatta Talvivaaran toimintojen vaikutus ympäristöön oli vähäistä.

Ympäristöhallinta keskittyy luomaan ympäristöluvan edellyttämää ympäristön valvontajärjestelmää sekä rakentamaan ympäristönsuojausrakenteita ympäristön suojaamiseksi kaivostoiminnan vaikutuksilta. Kattavaan ympäristövalvontaan kuuluu rakennusvaihe, tuotanto sekä päästöjen ja ympäristövaikutusten seuranta.

Työturvallisuus on kaivosalueella avainasemassa sekä Talvivaaralle että sen käyttämille urakoitsijoille. Alueen turvallisuuskäytännöt perustuvat johdon hyväksymiin ohjeisiin ja suosituksiin, ja ne noudattavat Suomen työsuojelulainsäädäntöä.