Yhtiö

Historia

Suomen Geologian tutkimuskeskus teki vuosina 1977-1983 tarkan tutkimuksen Talvivaaran alueesta. Outokumpu-konsernille myönnettiin vuonna 1986 kaivosoikeudet Talvivaaran esiintymiin ja se jatkoi projektia 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Esiintymien todettiin olevan suuret, mutta niiden malmipitoisuudet havaittiin suhteellisen alhaisiksi.  Tästä  pääteltiin tuolloin, että esiintymän hyödyntäminen tavanomaisilla metallin rikastustekniikoilla ei olisi kaupallisesti kannattavaa. 1980- ja 1990-luvuilla bioliuotus oli vielä melko uusi teknologia, ja sitä pidettiin siihen aikaan liian riskialttiina käytettäväksi suuren mittakaavan toiminnassa.

Esiintymät jäivät hyödyntämättä aina siihen asti, kunnes Outokumpu-konserni, osana sen strategista päätöstä vetäytyä kaivostoiminnasta, myi Talvivaaran esiintymien kaivosoikeudet Talvivaaralle helmikuussa 2004. Kaupan myötä Talvivaara sai käyttöoikeudet myös koe- ja tutkimustietoihin koskien bioliuotusta, jota Outokumpu oli kehittänyt vuodesta 1987 lähtien.

Saatuaan helmikuussa 2004 oikeudet louhia Talvivaaran esiintymiä , konserni on aktiivisesti kehittänyt Talvivaaran Kuusilampi ja Kolmisoppi esiintymiä. Maaliskuussa 2007 hyväksyttiin  teknistaloudellinen kannattavuusselvitys, joka sisältää tarkat arviot kaikista oleellisista, kaivoksen rakentamiseen ja kaivostoiminnan harjoittamiseen liittyvistä pääoma- ja käyttökustannuksista. Konserni on saanut myös ympäristöluvan ja muut kaivostoiminnan aloittamiseen tarvittavat merkittävät luvat. Konserni odottaa hyötyvänsä siitä, että kaivos sijaitsee lähellä olemassa olevaa energia- ja kuljetusinfrastruktuuria sekä potentiaalisia asiakkaita.

Bioliuotusta pilot-mittakaavassa testaavan koekasan rakentaminen suunnitellulla kaivosalueella aloitettiin kesäkuussa 2005 ja kasan liuotus aloitettiin saman vuoden elokuussa. Maalis-syyskuusa 2006 toteutettiin metallien talteenoton pilot-projekti, jossa todennettiin menetelmät metallien erottamiseksi biokasaliuotuksessa saatavasta liuoksesta.

Talvivaara toteutti ensimmäisen institutionaalisille ja strategisille sijoittajille suunnatun rahoituskierroksensa marraskuussa 2005. Rahoituskierroksen tuotoilla, 7 miljoonalla eurolla, voitiin varmistaa teknistaloudellisen kannattavuusselvityksen loppuun saattaminen. Lokakuussa 2006 seurasi toinen pääomankeruu, joka tuotti 33 miljoonaa euroa kehitystyön vauhdittamiseen.

Talvivaara anoi ympäristölupaa maaliskuussa 2006, ja lupa myönnettiin 29. maaliskuuta 2007. Yhtiön osakkeet ovat listattu Lontoon pörssin päälistalle ja NASDAQ OMX Helsingissä.